RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |

Hyvinvointiohjaajan nimikkeen muuttaminen
HYTEltk 05.05.2025 § 23
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä Kärsämäen kunnassa vastaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta. Sen alaisuudessa on toiminut hyvinvointiohjaaja 15.3.2021 lähtien.
Hyvinvointiohjaajan irtisanouduttua 18.2.2025 tehtävänkuvaa on tarkasteltu ja olisi tarpeen muuttaa nimike hyvinvointikoordinaattoriksi 1.6.2025 alkaen, vastaamaan paremmin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä. Muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia.
Hyvinvointikoordinaattorin toimenkuva on oheisaineistona.
Esittelijä sivistysjohtaja Ira Toppinen
Päätösehdotus Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pyytää kunnanhallitusta muuttamaan hyvinvointiohjaajan nimikkeen hyvinvointikoordinaattoriksi 1.6.2025 alkaen.
Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.
Khall 19.05.2025 § 96
29/01.01.00/2024
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan käsittelyn mukaisesti.
Hallintosäännön 46 §:n mukaan kunnanhallitus päättää muiden kuin kunnan johtoryhmään kuuluvien virkojen ja tehtävien perustamisesta, lakkauttamisesta, täyttämisestä ja täyttämättä jättämisestä sekä virka- ja tehtävänimikkeen muuttamisesta.
Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa hyvinvointiohjaaja nimikkeen hyvinvointikoordinaattoriksi 1.6.2025 alkaen.