RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 4
Varavaltuutettujen nimeäminen
Kvaalltk 07.10.2026 § 4
99/00.00.01/2026
Keskusvaalilautakunta on saanut valtuuston puheenjohtajalta pyynnön määrätä uusia varavaltuutettuja kuluvalle valtuustokaudelle. Kuluvan valtuustokauden aikana varavaltuutetut ovat vähentyneet joko varsinaiseksi valtuutetuiksi siirtymisen, paikkakunnalta pois muuttamisen vuoksi tai muusta syystä johtuen.
Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Kun varavaltuutettu nousee tehtävästään vapautuksen saaneen valtuutetun tilalle, vähenee varavaltuutettujen määrä vastaavasti. Vaalilain 93 §:ssä säädetään: ”Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi.”
Kärsämäen kunnan keskusvaalilautakunnan tulee valtuuston puheenjohtajan pyynnön ja kuntalain 17 §:n ja vaalilain 93 §:n mukaisesti määräätä kuntavaalien tuloksen perusteella Perussuomalaisille kaksi uutta varavaltuutettua.
Esittelijä Riikka Manninen, puheenjohtaja
Päätösehdotus
Keskusvaalilautakunta määrää kuntavaalien perusteella uusia varavaltuutettuja valtuustoon seuraavasti:
Perussuomalaiset r.p.: kolmanneksi varavaltuutetuksi Remes Aku ja neljänneksi varavaltuutetuksi Karkulehto Marja.
Päätös
Keskusvaalilautakunta määräsi jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi sijaantulojärjestyksessä kolmanneksi Perussuomalaiset r.p:n varavaltuutetuksi Aku Remeksen ja sijaantulojärjestyksessä neljänneksi varavaltuutetuksi Marja Karkulehdon.