RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 01.09.2026/Pykälä 16
Urheilukentän esteettömyys
VanVam 01.09.2026 § 16
91/10.03.01.01/2026
Vanhus- ja vammaisneuvostolle on tullut palautetta siitä, että urheilukentälle ei pääse apuvälineitä käyttävät ja liikuntarajoitteiset henkilöt sisäänkäyntien ahtauden ja esteiden vuoksi.
YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien yleissopimuksen 3. artiklan mukaan sopimuksen periaatteina on muun muassa täysimääräinen osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan sekä esteettömyys ja saavutettavuus. Yleissopimuksen 9. artiklan mukaan vammaisten henkilöiden itsenäisen ja täysimääräisen, kaikkia elämänalueita koskevan osallistumisen mahdollistamiseksi tulee varmistaa muun muassa yhdenvertainen pääsy fyysiseen ympäristöön.
Urheilukentän sisäänkäynnit ovat kapeita ja niissä olevat kynnykset ovat korkeita, jolloin liikuntarajoitteisten ja apuvälineitä käyttävien henkilöiden on mahdoton päästä urheilukentän alueelle.
Esittelijä puheenjohtaja
Päätösehdotus
Vanhus- ja vammaisneuvosto pitää esteettömyyttä sekä liikuntarajoitteisten henkilöiden täysimääräisiä ja yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia tärkeinä ja pyytää teknistä toimea selvittämään urheilukentän esteettömyyteen liittyviä haasteita.
Päätös
Yksimielisesti hyväksyttiin.