Dynasty tietopalvelu
Kärsämäen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 15.04.2026/Pykälä 14


Kokousasian teksti

Confidential 

Nuorisovaltuuston toiminnan suunnittelua

 

NuVa 15.04.2026 § 14  

3/02.02.02/2026  

Nuorisovaltuusto suunnittelee loppukevään 2026 toimintaa.

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus 

Nuorisovaltuusto suunnittelee loppukevään 2026 toimintaa.

 

Päätös

Nuorisovaltuusto päätti lisätä erilaisin tavoin nuorisovaltuuston näkyvyyttä sekä erityisesti nuorten tietoisuutta nuorisovaltuuston toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksista. Nuorisovaltuusto pyrkii tämän myötä hankkimaan uusia jäseniä ja täydentämään kokoonpanoaan.

 

Nuorisovaltuusto päätti mahdollisuuksien mukaan järjestää lapsille ja nuorille suunnatun ostosreissun ja elokuvailtoja sekä aamupaloja koululaisille yhteistyössä ateriapalvelujen ja koulun henkilökunnan kanssa.