RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 12.02.2026/Asianro 18
Asettamisvaiheen kuuleminen kiinteistö 317-402-66-39 Hallamaa
Teknltk 12.02.2026
19/11.01.04/2026
Rakennustarkastaja on lähettänyt Asunto Oy Kärsämäen Kotikonnulle kehotuksen purkaa tulipalossa vaurioituneen rivitalon (rakennustunnus 102968967K) osoitteessa Alavantie 17, 86710 Kärsämäki. 19.9.2025 suoritetulla tarkastuksella on todettu, ettei toimenpiteisiin rakennuksen purkamiseksi tai suojaamiseksi ole ryhdytty kirjallisesta kehotuksesta huolimatta.
Asia viedään Haapajärven kaupungin ympäristölautakuntaan, jonka toimivaltaan uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen kuuluu. Ympäristölautakunnan asettaman kiinteän uhkasakon lisäksi uhkasakon asettamispäätöksestä veloitetaan rakennusvalvonnan voimassa olevan taksan mukaisesti 330 €. Varsianisesti asetettavan kiinteän uhkasakon suuruus päätetään lautakunnassa.
Kärsämäen kunnalle varataan kiinteistön omistajana tilaisuus tulla kuulluksi harkittujen velvoitteiden sekä niiden tehosteeksi asetettavan kiinteän uhkasakon johdosta sekä antaa kirjallinen selitys asiaan ratkaisemiseen vaikuttavista tekijöistä. Mahdollinen selitys liitteineen pyydetään toimittamaan Haapajärven kaupungin ympäristölautakunnalle 20.2.2026 mennessä. Määräajan noudattamatta jättäminen ei estä asian käsittelyä (Hallintolaki 33 §)
Esittelijä tekninen johtaja Ilkka Saari
Päätösehdotus
Tekniselle lautakunnalle saatetaan tiedoksi 19.1.2026 päivätty rakennustarkastajan ilmoitus asettamisvaiheen kuulemiseen liittyen. Tekninen johtaja antaa selityksen asiaan määräaikaan mennessä.
Päätös