RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetustoimen lautakunta
Esityslista 09.02.2026/Asianro 7
Kärsämäen lukion keskiarvoraja
Opltk 09.02.2026
137/12.00.02/2025
Oppivelvollisen on perusopetuslaissa tarkoitetun perusopetuksen oppimäärän suoritettuaan suoritettava lukiolaissa tarkoitettua lukiokoulutuksen oppimäärää taikka ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa (Oppivelvollisuuslaki 2018/715 §4).
Lukioon otettavalla opiskelijalla on oltava riittävät edellytykset lukion oppimäärän suorittamiseksi (Lukiolaki 2024/801 §21). Opiskelijaksi ottamisesta oppilaitokseen päättää koulutuksen järjestäjä (Lukiolaki 2024/901 §20). Opiskelijaksi ottamisessa on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Nuorille tarkoitetussa lukiokoulutuksessa opiskelijaksi ottamisen perusteena käytetään hakijoiden aiempaa opintomenestystä ja hakutoiveita. (Lukiolaki 2024 §22)
Kärsämäen lukiossa ei ole ollut käytössä sisäänpääsyn keskiarvorajaa. Keskiarvorajattomuus on kuitenkin ohjannut lukioon nuoria, joilla pohjatiedot ja -taidot ovat liian heikot lukio-opinnoista selviämiseksi.
Uusi 1.8.2025 voimaan tullut lukion opetussuunnitelma oppimisen tuen osalta painottaa erityisopetuksen antamisen perusteita: ”Lukioon hyväksyttävillä tulee olla riittävät edellytykset suoriutua lukion oppimäärän opinnoista. Lukiokoulutuksessa ei ole mahdollista poiketa oppimäärän mukaisista tavoitteista.” Maltillisen keskiarvorajan palauttaminen kannustaa myös perusopetuksessa tavoittelemaan sellaista osaamista, jonka myötä lukion suorittaminen on mahdollista.
Vakiintunut lukuaineiden keskiarvoraja on yleisesti 7,0, mutta joissakin lukioissa keskiarvoraja on vähän sen alle.
Esittelijä vs. sivistysjohtaja Arja Karttunen
Päätösehdotus
Kärsämäen lukion sisäänpääsyn lukuaineiden keskiarvorajaksi asetetaan 6,8
Päätös