Dynasty tietopalvelu
Kärsämäen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 21.01.2026/Pykälä 5


Kokousasian teksti

Confidential 

Muutos vuoden 2026 talousarvioon

 

Khall 12.01.2026 § 11 

Kunnanjohtaja on ilmoittanut irtisanoutumisestaan siten, että viimeinen viranhoitopäivä on 21.1.2026. Kunnanjohtajan kanssa on neuvoteltu erosopimuksesta, joka sisältää 8 kuukauden palkkaa vastaavan erokorvauksen. Palkan sivukulut sekä rahana maksettavat lomat ja lomakorvaukset huomioiden on tarpeen tehdä muutos vuoden 2026 talousarvioon siten, että kunnanhallituksen alaiseen toimintaan myönnetään 105 500 euron lisämääräraha.

 

Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Anttila

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää tehdä vuoden 2026 talousarvioon talousarviomuutoksen siten, että kunnanhallituksen alaiseen toimintaan myönnetään 105 500 euron suuruinen lisämääräraha. Talousarviomuutos katetaan lisääotettavalla talousarviolainalla.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Yksimielisesti hyväksyttiin.

Kunnanhallitus tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Valt 21.01.2026 § 5  

3/02.02.02/2026  

 

Päätös 

Yksimielisesti hyväksyttiin.