Dynasty tietopalvelu
Kärsämäen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 21.01.2026/Pykälä 4


Kokousasian teksti

Confidential 

Kunnanjohtajan irtisanoutuminen

 

Khall 12.01.2026 § 10 

Kunnanjohtaja Juho Jukkola on 12.1.2026 päivätyllä ilmoituksellaan irtisanoutunut Kärsämäen kunnanjohtajan virasta siten, että viimeinen virantoimituspäivä on 21.1.2026. Kunnanjohtajan kanssa on kunnanhallituksen puheenjohtajan johdolla neuvoteltu erosopimus, jossa sovitaan kunnanjohtajan virkasuhteen päättymiseen liittyvistä ehdoista ja käytännön järjestelyistä kunnanjohtaja Juho Jukkolan itse irtisanoutuessa tehtävästään. Erosopimus sisältää kahdeksan (8) kuukauden palkkaa vastaavan erokorvauksen.

Irtisanomisilmoitus ja erosopimus ovat liitteinä.

 

Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Anttila

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus merkitsee kunnanjohtajan irtisanoutumisilmoituksen tiedokseen ja hyväksyy Kärsämäen kunnan ja kunnanjohtajan välisen erosopimuksen liitteen mukaisena. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää myöntää Juho Jukkolalle eron Kärsämäen kunnanjohtajan virasta siten, että viimeinen virantoimituspäivä on 21.1.2026. Kunnanhallitus saattaa erosopimuksen tiedoksi valtuustolle.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa ja esittää, että valtuusto tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessaan.

Päätös

Yksimielisesti hyväksyttiin.

Kunnanhallitus tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Valt 21.01.2026 § 4  

7/01.01.05/2026  

Irtisanomisilmoitus ja erosopimus ovat liitteinä.

 

Päätös 

Yksimielisesti hyväksyttiin.

 

 Merk. kunnanjohtaja Juho Jukkola poistui kokouksesta ennen tämän pykälän käsittelyä klo 19.06.