Dynasty tietopalvelu
Kärsämäen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 8


Kokousasian teksti

Confidential 

Oikaisuvaatimus viranhaltijapäätökseen 18.12.2025, § 19/2025

 

Khall 12.01.2026 § 8  

90/01.01.03/2025  

Tuukka Kuisma on jättänyt 2.1.2026 oikaisuvaatimuksen kunnanjohtajan viranhaltijapäätökseen:

”Vaadin, että kunnanhallitus muuttaa kunnanjohtaja Juho Jukkolan 18.12.2025 tekemää viranhaltijapäätöstä § 19: ”Kunnansihteerin perhevapaa 6.11.-23.12.2025” siten, että päivien 24.11.2025, 1.12.2025, 8.12.2025 ja 17.12.2025 osalta vanhempainvapaa myönnetään osittaisena, eli minulle annetaan osa-aikainen virkamääräys em. päivien osalta, kuten asia tosiasiallisesti on ollut.

Lisäksi vaadin, että minulle suoritetaan edellä mainittujen päivien osalta Kärsämäen hallintosäännön 178 §:n mukainen viranhaltijoiden kertapalkkio niistä kokouksista, joihin olen viranhaltijana osallistunut. Kertapalkkiota maksetaan samojen perusteiden mukaan ja samansuuruisina mitä on määrätty luottamushenkilöiden palkkioiden ja korvausten maksamisesta.”

Oikaisuvaatimuksen perustelut ilmenevät liitteestä.

 

Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Anttila

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja muuttaa kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksen oikaisuvaatimuksen mukaisesti, koska oikaisuvaatimuksesta käy ilmi, että kunnansihteeri on ollut virassaan osa-aikaisesti 24.11.2025, 1.12.2025, 8.12.2025 ja 17.12.2025. Muilta osin tämä kunnanhallituksen oikaisupäätös ei muuta kunnanjohtaja Juho Jukkolan viranhaltijapäätöstä 18.12.2025, § 19/2025. Kertapalkkio suoritetaan niistä kokouksista, joihin kunnansihteeri Tuukka Kuisma on viranhaltijana osallistunut.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Yksimielisesti hyväksyttiin.

Kunnanhallitus tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

 Merk. kunnanjohtaja Juho Jukkola poistui kokouksesta ennen tämän pykälän käsittelyä klo 19:21.

 

 Kunnansihteeri Tuukka Kuisma (osallisuusjäävi) poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän osalta toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Anttila.