RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 22.12.2025/Pykälä 87
Kärsämäen konserniyhtiöiden kehittämissijoitukset
Khall 17.12.2025 § 218
Kärsämäen kunnassa on ollut käytössä vuodesta 2019 valtuuston hyväksymät Kärsämäen konsernisijoitukset- sijoitusperiaatteet. Valtuuston päätöksen mukaisesti sijoituksia on voinut tehdä vuoden 2025 loppuun.
Kärsämäen Konsernisijoitukset -periaatteiden mukaisesti sijoitettavan summan sijoituspäätöksistä, hallinnoinnista ja muusta operatiivisesta toiminnasta vastaa Kärsämäen kunnanhallitus. Kärsämäen kunnan sijoitusvarallisuus on syntynyt vuosituhannen vaihteessa Revon Sähkö oy:n ja Kärsämäen Kaukolämpö oy:n kaupoista.
Sijoitusperiaatteiden mukaisesti sijoituksia on tehty Kärsämäen kuntakonsernin tytäryhtiöihin, jotka investoivat markkinaehtoista tuottoa tavoitellen kunnan elinvoimaisuutta ja positiivista rakennemuutosta tukeviin hankkeisiin.
Periaatteiden mukaisesti sijoitettavaa enimmäispääomaa voidaan korottaa ja periaatteiden toiminta-aikaa jatkaa erillisellä valtuuston päätöksellä.
Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä Kärsämäen konserniyhtiöiden kehittämissijoitusten sijoitusperiaatteet liitteen mukaisena vuosille 2026-2030.
Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.
Merk. Mikko Laitila, Sirpa Laitinen ja Antti Korkatti eivät esteellisinä osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Valt 22.12.2025 § 87
145/02.05.05/2025
Liitteenä konserniyhtiöiden kehittämissijoitusten periaatteet vuosille 2026-2030.
Päätösehdotuksena toimii kunnanhallituksen pohjaehdotus edellä yllä mainitun mukaisesti.
Avattuaan keskustelun puheenjohtaja totesi, että esiin tulleiden seikkojen perusteella asian aikaisemmassa kokouskäsittelyssä on tapahtunut menettelyvirheitä.
Menettelyvirheiden korjaamiseksi puheenjohtaja esitti kokouksessa käydyn keskustelun mukaisesti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, sekä uudelleen ratkaistavaksi laillisessa järjestyksessä.
Päätös
Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen.