RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.12.2025/Pykälä 220
Muut asiat
Khall 17.12.2025 § 220
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Anttila ja kunnanjohtaja Juho Jukkola käyttivät puheenvuorot liittyen lakipalvelukonsultoinnin ostoihin PyhäNet Oy:n ja sote-kiinteistöjen yhtiöittämisen asioisssa.
Kunnanjohtaja Juho Jukkola käytti puheenvuoron 21.12.2025 toimitettavasta Kärsämäen seurakunnan uuden kirkkoherran Rainer Väänäsen virkaanasettamisen piispanmessusta ja kunnan edustajasta tilaisuudessa. Todettiin, että kunnanhallituksen 1.vpj Mira Aittola voi toimia Kärsämäen kunnan edustajana tilaisuudessa.
Kunnansihteeri Tuukka Kuisma toi terveiset hankintalakiuudistukseen ja sen vaikutuksiin liittyneestä Joki ICT Oy:n omistajakokouksesta 11.12.2025.
Päätös Käytetyt puheenvuorot merkittiin kunnanhallituksen tietoon saatetuiksi.