Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 30.10.2025/Asianro 70


1 Kaavoituskatsaus 2025

Confidential 

Kaavoituskatsaus 2025

 

Teknltk 30.10.2025     

111/10.02.02/2025  

Kunnan tulee Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaisesti laatia vähintään kerran vuodessa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoittesiin, sisältöön ja toteuttamiseen.


Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.Liitteenä on luonnos kaavoituskatsaukseksi vuodelle 2025.

 

Esittelijä tekninen johtaja Ilkka Saari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen mukaisen kaavoituskatsauksen vuodelle 2025 ja lähettää sen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi. Kaavoituskatsaus asetetaan nähtäville myös kunnan kotisivuille.

 

Päätös