Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 27.10.2025/Asianro 169


Confidential 

Luottamustoimesta eroaminen/Juha Räisänen

 

Khall 27.10.2025     

46/00.00.01/2025  

Juha Räisänen on ilmoittanut kirjeellään 12.9.2025 eroavansa henkilökohtaisista syistä kaikista luottamustehtävistä koskien kunnallispolitiikkaa.

Juha Räisänen on valittu varavaltuutetuksi kaudelle 1.6.2025-31.5.2029.

Kuntalaki 70 §: Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Vaalilain 7 luvun 93 §: Varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Jollei kaikki varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1) myöntää Juha Räisäselle eron varavaltuutetun tehtävästä
2) toteaa, että Perussuomalaiset r.p.:n toiseksi varavaltuutetuksi nousee Marko Tiikkainen, kolmanneksi varavaltuutetuksi Päivi Ojala.
3) merkitsee tiedokseen, että valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä keskusvaalilautakunta määrää uuden varavaltuutetun kuntalain 17 §:n mukaisesti.   

 

Päätös