RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 27.10.2025/Asianro 166
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Määrärahan siirto vuoden 2025 talousarvion investointiosa
Teknltk 18.09.2025 § 52
Hankkeelle Teollisuuskenttä/Kierrätysterminaalin rakentaminen on vuoden 2025 talousarviossa varattu määrärahaa 118 000 eur menoihin, joita vastaava tuloarvio on 82 600 eur. Hanke on aloitettu v. 2023 ja Pohjois-Pohjanmaan liitto on hyväksynyt hankkeen rahoitettavaksi ja myöntänyt hankkeen toteuttamiseen tukea, päätös 12.12.2023. Tuen osuus hankkeen hyväksyttävistä tukikelpoisista nettokustannuksista on yhteensä enintään 70 %. Hyväksyttävät kustannukset hankkeelle ovat 390 000 eur. Hankkeen toteuttamisaika päättyy vuoden lopussa.
Hankehakemuksessa kustannusarvio asfaltointitöiden osalta on osoittautunut liian pieneksi. Määrärahavarausta on järkevä lisätä, jotta pihan asfaltointityöt voidaan saattaa kerralla loppuun. Lisäyksen osalta kustannukset jäävät kunnan omarahoituksen osuuteen.
Investointiosassa on kustannuspaikalla kiinteistöt / Frosteruksen keittiön koneiden uudistaminen määrärahavaraus 25 000 eur, jolle ei tänä vuonna ole tarvetta.
Esittelijä tekninen johtaja Ilkka Saari
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy määrärahan siirron -25 000 eur investointiosan kohdasta kiinteistöt hankkeelta Frosteruksen keittiön koneiden uusiminen kohtaan maa-alueet hankkeelle Teollisuuskenttä/Kierrätysterminaalin rakentaminen ja esittää muutoksen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi. Muutoksella ei ole vaikutusta vuoden 2025 nettoinvestointimenoihin.
Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.
Khall 27.10.2025
8/02.02.02/2025
Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi määrärahan siirron
-25 000 eur vuoden 2025 investointiosassa teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |