Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 137


Confidential 

Talousarviomuutos vuoden 2025 talousarvioon/ talousarviolaina

 

Khall 18.08.2025 § 137  

109/02.02.00/2024  

Kuntalain (410/2015) 14 §:n mukaan valtuusto päättää talousarviosta ja taloussuunnitelmasta sekä varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista. Kuntalaissa ei ole erillisiä säännöksiä lainan ottamisesta. Lainan ottamisesta päättäminen kuuluu lähtökohtaisesti valtuustolle, mutta tämä voi delegoida toimivaltaansa muillekin viranomaisille. Lainan ottamisen periaatteiden hyväksymisen voidaan kuitenkin edelleen katsoa kuuluvan valtuustolle varallisuuden hoidon perusteita koskevana ratkaisuna. Lainanottovaltuuksista päätetään usein talousarvion yhteydessä.

 

Kärsämäen kunnan hallintosäännön § 81 mukaisesti valtuusto päättää kunnan kokonaisvarallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista. Valtuusto päättää lainan ottamisen ja lainan antamisen periaatteista. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista. 

 

Kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta ja lainan antamisesta noudattaen valtuuston hyväksymiä periaatteita. Kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamiseen ja antamiseen liittyvää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle.

 

Valtuusto on vuoden 2025 alkuperäisen talousarvion hyväksymisen yhteydessä päättänyt, että uutta pitkäaikaista talousarviolainaa voidaan ottaa 2 125 000 euroa ja valtuuston hyväksymien talousarviomuutosten jälkeen lainanottovaltuus on 2 271 000 euroa.

 

Kärsämäen kunta on ottanut pitkäaikaista talousarviolainaa edellisen kerran vuonna 2020. Vuosina 2021-2024 rahoitustarve on katettu käyttämällä lyhytaikaisia kuntatodistusluottoja.

 

Vuoden 2024 lopussa lyhytaikaisen kuntatodistusluoton määrä oli 1,8 milj. euroa. Lainakanta vuoden 2024 tilinpäätöksessä oli yhteensä 9,6 milj.euroa. Kunnan lainasalkusta noin 2/3 on sidottu lyhyisiin korkoihin (12 kk euribor tai lyhyempi). Noin kolmannes kunnan lainasalkusta on sidottuna pitkään 10 v. korkoon.

 

Vuoden 2025 talousarvioon esitetään muutosta siten, että uutta pitkäaikaista talousarviolainaa voidaan ottaa enintään 4,0 milj. euroa. Nostettavalla talousarviolainalla suoritetaan tilikaudenaikaiset lyhennyssuunnitelman mukaiset talousarviolainojen lyhennykset 2 738 580 euroa sekä pienennetään lyhytaikaisen kuntatodistusluoton määrää tilikauden lopussa. 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se tekee vuoden 2025 talousarvion rahoitusosaan muutoksen siten, että uutta pitkäaikaista talousarviolainaa voidaan ottaa enintään 4,0 milj. euroa. Kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta hallintosäännön mukaisesti.

 

Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.