Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 136


Confidential 

Siltarahoitus/Kattilakosken Kulttuuriosuuskunta

 

Khall 18.08.2025 § 136  

85/02.05.03/2025  

Valtuusto on hyväksynyt yhdistyksille myönnettävän siltarahoituksen periaatteet 29.1.2019, § 5. Päätöksen mukaisesti kunnanhallitus voi myöntää yhdistyksille siltarahoitusta. Siltarahoitus voi koskea hanketta tai muuta tilannetta, jossa hanketuki tai muu maksatus maksetaan hanketta toteuttavalle yhdistykselle vasta hankkeen päätyttyä tai toiminnan käynnistyttyä maksuerissä siten, että niiden viive aiheuttaa yhdistykselle väliaikaisen rahoitustarpeen. Myönnetty siltarahoitus maksetaan takaisin kunnalle heti hanketuen tai muun maksatuksen saamisen jälkeen. Kaikki tilanteet on arvioitava kuntalain 129 §:n ja sen reunaehtojen mukaisesti.

Kattilakosken Kulttuuriosuuskunta on valmistellut yhdessä Kärsämäen kunnan kanssa Luova Triangeli -hanketta vuoden 2023 keväällä ja kesän aikana. Hankkeen suunnittelussa ja ideoinnissa on mukana Oulun Yliopisto, Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry sekä Oulun Kulttuurisäätiö Sr (Oulu2026). Hankkeen hakemus tuli vireille 15.9.2023 ja se sai myönteisen rahoituspäätöksen 15.5.2024. Hankkeen toteutusaikaa on jatkettu ja hanke päättyy 28.2.2026. Rahoitusmalli on Flat rate 40 %.

Osuuskunta on joutunut tekemään Luova Triangeli -hankkeen maksatushakemuksia taloudellisen tilanteen takia varsin tiuhaan, mutta myönteisen maksupäätöksen saanninkin jälkeen kestää jopa viikkoja, että maksatusosuus on osuuskunnan tilillä.

Kattilakosken Kulttuuriosuuskunta on liitteenä olevassa kirjeessä 8.7.2025 pyytänyt kunnalta hankkeeseen siltarahoitusta 80 000 euroa. Siltarahoituksen maksatuseriksi esitetään, että 40 000 euroa maksettaisiin heti ja toinen puolikas 40 000 euroa, kun ensimmäinen erä on maksettu takaisin Kärsämäen kunnalle rahoittajalta saadun maksatuksen jälkeen.

Oheismateriaalina on hankkeen tilannekatsaus, kustannusseuranta ja toteuma.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää hankkeeseen siltarahoitusta 80 000 euroa hakemuksen mukaisesti siten, että 40 000 euroa maksettaan heti ja toinen puolikas 40 000 euroa, kun ensimmäinen erä on maksettu takaisin Kärsämäen kunnalle rahoittajalta saadun maksatuksen jälkeen.

Kokonaisuudessaan siltarahoituksen loppusumman takaisinmaksusta tulee sopia Kattilakosken Kulttuuriosuuskunnan kanssa erikseen viimeistään sen jälkeen, kun kulttuuriosuuskunta on saanut rahoittajalta viimeiset maksuerät.  

 

Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.