RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 04.06.2025/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tarkastuslautakunnan vaali
Khall 19.05.2025 § 78
Tarkastuslautakunta on valtuuston asettama ja suoraan valtuuston alainen lakisääteinen toimielin, jonka tehtävänä on järjestää hallinnon ja talouden tarkastus sekä arviointi. Arviointi kohdistuu sekä kunnan omalle toiminalle että tytäryhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumiseen.
Hallintosäännön 11 §:n mukaan valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan toimikaudekseen. Tarkastuslautakunnassa on viisi jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Kuntalain 75 §:ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta tarkastuslautakuntaan. Samat rajoitukset koskevat myös varsinaista tilintarkastajaa.
Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:
1) kunnanhallituksen jäsen,
2) pormestari ja apulaispormestari,
3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen,
4) henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa kunnan määräysvallassa olevassa yhteisössä tai säätiössä,
5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.
Tarkastuslautakuntaa koskevilla vaalikelpoisuusrajoituksilla pyritään varmistamaan hallinnon ja talouden tarkastuksen riippumattomuutta ja luotettavuutta. Rajoitukset koskevat tarkastuslautakunnan jäseniä ja varajäseniä, jotka luottamushenkilöinä vastaavat tilintarkastuksen asianmukaisuutta. Samat vaalikelpoisuuden rajoitukset koskevat myös tilintarkastajaa. Vaalikelpoisuusrajoitukset koskevat kattavasti kuntakonsernin palveluksessa olevia.
Tarkastuslautakunnan vaalissa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti:
Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä, sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan toimielimiä lukuun ottamatta valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava valintatilanteessa varsinaisten jäsenten ja varajäsenten osalta erikseen. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään toimielimen puheenjohtajistoa kiintiö ei erikseen koske.
Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto
1) valitsee tarkastuslautakuntaan toimikaudelle 1.6.2025–31.5.2029 viisi jäsentä ja varsinaisille jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet,
2) valitsee valituiksi tulleista tarkastuslautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.
Valt 04.06.2025 § 28
46/00.00.01/2025
Päätös Valtuusto valitsi yksimielisesti tarkastuslautakuntaan toimikaudelle 1.6.2025–31.5.2029 viisi jäsentä ja varsinaisille jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsi valituiksi tulleista tarkastuslautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:
Puheenjohtaja Laura Mäki (Tarja Mäenpää)
Varapuheenjohtaja Mika Autio (Vesa Oikarinen)
Jäsen Tapio Myllymäki (Raimo Kielenniva)
Jäsen Juha Räisänen (Aino Jussila)
Jäsen Esko Loukkola (Satu Pinola)
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |