RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 04.06.2025/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Jäsenen valinta Jokihelmen opiston johtokuntaan toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029
Khall 19.05.2025 § 89
Kansalaisopistotoimintaa koskevan yhteistyösopimuksen osapuolia ovat Haapaveden ja Oulaisten kaupungit, Kärsämäen, Merijärven, Pyhännän ja Siikalatvan kunnat. Opiston isäntä- ja sijaintikunta on Haapaveden kaupunki.
Yhteistoimintasopimuksen mukaan Kärsämäen kunta valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Jokihelmen opiston johtokuntaan.
Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto valitsee toimikaudekseen Jokihelmen opiston johtokuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.
Valt 04.06.2025 § 38
46/00.00.01/2025
Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti valita toimikaudekseen Jokihelmen opiston johtokuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen seuraavasti: Tapio Myllymäki, varajäsen Ari Mikkola.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |