Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 04.06.2025/Pykälä 22



Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Valt 04.06.2025 § 22

Kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Valtuuston toimikauden ensimmäiseen kokoukseen kutsun antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. 

 

Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 4 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan kotisivuilla. 

 

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Esityslista julkaistaan kunnan kotisivuilla.

 

Läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan aakkosjärjestyksessä.

 

Valtuutetun, joka ei pääse kokoukseen tai on esteellinen käsittelemään esityslistalla olevaa asiaa, on viipymättä ilmoitettava esteestä tai esteellisyydestä valtuuston puheenjohtajalle tai sihteerille.

 

Saatuaan valtuutetulta tai muuten luotettavasti tiedon esteestä tai esteellisyydestä puheenjohtajan tai sihteerin on kutsuttava valtuutetun sijaan kuntalain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettu varavaltuutettu. Varavaltuutetut kutsutaan kokoukseen noudattaen heidän sijaantulojärjestystään.

 

Todettuaan läsnä olevat valtuutetut puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on saapuvilla.

 

Valtuuston kokouskutsu on julkaistu kunnan kotisivuilla ja lähetetty tekstiviestillä 26.05.2025 valtuutetuille sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus.

 

Esityslista liitteineen ja oheismateriaaleineen on 26.05.2025 julkaistu sähköiseen kokoushallintaan ja lähetetty kirjeitse valtuutetuille sekä varavaltuutetuille, joilla ei ole vielä käytettävissä sähköistä kokoushallintaa. Esityslista on julkaistu myös kunnan kotisivuilla.

 

Edellä olevan mukaan valtuuston kokous on koolle kutsuttu kuntalain ja Kärsämäen kunnan hallintosäännön mukaisesti.

 

Päätösehdotus Kokouksen alussa suoritetaan nimenhuuto.

 

Lisäksi puheenjohtaja toteaa, onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja onko valtuusto päätösvaltainen

 

Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Merk. Puheenjohtajana toimi iältään vanhin valtuutettu Pekka Anttila.

  

Tämän pykälän käsittelyn jälkeen puheenjohtaja luki valtuustolle toimitetut il­moi­tuk­set Keskustan val­tuus­to­ryh­män ja Perussuomalaisten valtuustoryhmän muodostamisesta. Ilmoitukset ovat liitteinä .