Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 114


Confidential 

Kummivaltuutettujen valinta nuorisovaltuustolle

 

Khall 09.06.2025 § 114  

46/00.00.01/2025  

Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

Kummivaltuutettujärjestelyn päätarkoitus on tehostaa nuorten vaikuttajaryhmien mielipiteiden välittymistä päättäjille ja toisaalta päättäjien viestien viemistä nuorille. Kummivaltuutettu voi myös pyytää lausuntoja nuorten vaikuttajaryhmiltä tai muulla tavoin edistää nuorten mukanaoloa heitä koskevien asioiden valmistelussa. Kummivaltuutettujärjestely on toimiva tapa edistää päätöksenteon avoimuutta ja nuorten osallistamista päätöksentekoprosessissa.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se nimeää valtuutetuista tai varavaltuutetuista nuorisovaltuustolle vähintään kaksi kummivaltuutettua, jotka osallistuisivat nuorisovaltuuston kokouksiin valtuuston edustajana ja toimisivat linkkinä nuorisovaltuuston sekä valtuuston välillä.

 

Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.