RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Työjärjestyksen hyväksyminen
Khall 09.06.2025 § 108
Hallintosäännön 151 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisinpäätä.
Hallintosäännön 152 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai
jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä
käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin
voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.
- - -
Avattuaan keskustelun puheenjohtaja tiedusteli kunnanhallitukselta, ottaako se käsiteltäväkseen lisälista-asian § 126 ”Vanhus- ja vammaisneuvoston asettaminen”. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa lisälista-asian käsiteltäväkseen.
Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola
Päätösehdotus Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |