Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetustoimen lautakunta
Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 29


Confidential 

Palkallisen harjoittelun mahdollistaminen

 

Opltk 12.05.2025 § 29  

6/01.01.01/2025  

Rekrytoidessa henkilökuntaa erityisesti varhaiskasvatuksen sekä opetustoimen toimialalla on havaittu, että joihinkin tehtäviin on ollut haasteellista löytää pätevää työntekijää. Esimerkiksi erityisopettajan koulutuksen saaneista opettajista ja varhaiskasvatuksen opettajista on ollut pulaa.

 

Huomioiden edellä yllä mainitut pitkään jatkuneet haasteet rekrytoinneissa ja työnantajakuvan vetovoimaisuuden parantamiseen sekä pitovoimaan vaikuttavat seikat Kärsämäen kunta haluaa tukea vakituisen henkilöstönsä kouluttautumista. Viiden vuotuisen palkallisen opiskelupäivän lisäksi, mahdollisuus suorittaa opintoihin liittyvä harjoittelu palkallisena Kärsämäen kunnan palveluksessa hyödyntäen henkilön jo olemassa olevaa tehtävänkuvaa ja työyksikössä tarjolla olevia tehtäviä ja kustannuspaikkoja voisi toimia lisämotivaationa vakituisen henkilökunnan jatko-opiskeluun sekä pysyvyyteen nykyisen työnantajan palveluksessa sekä osaltaan toimia vetovoimatekijänä uuden työvoiman houkuttelussa.

 

Edellytyksenä koulutuksen hyväksynnälle tulee kuitenkin olla, että koulutuksen käyvä henkilö on ennen koulutuksen aloittamista ollut kunnan palveluksessa vähintään kaksi (2) vuotta ja koulutuksen päätyttyä koulutuksen käynyt henkilö jatkaisi Kärsämäen kunnan palveluksessa ja sitoutuu työskentelyyn Kärsämäen kunnassa nykyisissä tai uutta koulutusta vastaavissa tehtävissä vähintään kaksi vuotta opintojen päättymisen jälkeen.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Ira Toppinen

 

Päätösehdotus Edellä yllä mainittuihin seikkoihin viitaten, opetustoimen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Kärsämäen kunta tukisi vakituisen henkilökuntansa jatkokouluttautumista maksamalla opintoihin sisältyvän työ- tai siihen verrattavan harjoittelun ajalta henkilölle henkilön nykyistä tehtävää vastaavaa palkkaa opintoihin sisältyvän työharjoittelun ajalta sillä edellytyksellä, että henkilö kykenee työskentelemään työharjoittelussa kunnalle vähintään 60 % työpanokseen verrattavalla panoksella. Opintoihin sisältyvän palkallisen työharjoittelun suoritusaika kullekin työntekijälle enintään kaksi (2) vuotta kerrallaan kuitenkin siten, että työyksikön työtehtävien ja lakisääteisten velvoitteiden hoitaminen ei saa vaarantua. Lisäksi, mikäli useampi työntekijä haluaa käyttää opintomahdollisuutta saman aikaisesti, mahdollisissa päällekkäisissä tilanteissa opintoihin sisältyvän palkallisen työharjoittelun mahdollisuus tulee porrastaa henkilöiden kesken työyksikön työtilanne huomioiden. Edellä mainitut järjestelyt eivät lisäksi saa lisätä työyksikön ja kunnan kustannuksia merkittävästi.

 

Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.