RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetustoimen lautakunta
Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Esitys EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten lukiolaisten lukuvuosimaksun vaikutusten ennakkoarvioinnista
Opltk 12.05.2025 § 31
1/02.05.01.01/2025
Monessa Suomen lukiossa on ollut EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulleita opiskelijoita, jotka ovat opiskelleet suomen tai ruotsin kielellä ja heihin on suhtauduttu sekä lukiossa että kunnan saamassa valtion rahoituksessa kuten kaikkiin muihinkin opiskelijoihin.
Suomen hallitus on esittänyt puoliväliriihessä 2025, että lukuvuodesta 2026-2027 alkaen EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden opetuksen rahoitus ei tapahtuisi enää valtionosuuksien vaan opiskelijoiden itse maksamien lukuvuosimaksujen kautta. Esitystä on perusteltu säästöillä eikä valtionosuuksien poistamisen vaikutuksia ole selvitetty.
Useat lukiot ja kunnat ovat tekemässä yhteistä esitystä EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten lukiolaisten lukuvuosimaksun vaikutusten ennakkoarvioinnista (EVA) ja se on tarkoitus luovuttaa opetusministerille kesäkuussa.
EVA:ssa esitetään huomioitavaksi mm. valtionosuuksien määrän vähentymisen seuraukset kuntien mahdollisuuksiin ylläpitää lukiokoulutusta, mahdolliset lukiokoulutustarjonnan loppumisen seuraukset pienten kuntien perusopetuksen laadulle sekä suomen tai ruotsin kielellä lukio-opinnot suorittaneiden kansainvälisten opiskelijoiden sijoittuminen suomalaiseen yhteiskuntaan, jatkokoulutukseen ja/tai työelämään.
Esittelijä sivistysjohtaja Ira Toppinen
Päätösehdotus Opetustoimen lautakunta päättää, että Kärsämäen kunta liittyy mukaan opetusministerille toimitettavaan, liitteenä olevaan esitykseen. Esityksessä pyydetään ennakkovaikutustenarviointia ennen päätöstä periä EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevilta suomen tai ruotsin kielellä opiskelevilta lukiolaisilta lukuvuosimaksua.
Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |