Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 95

Confidential 

Kirjaston johtamisjärjestelyt 1.6.2025 alkaen

HYTEltk 05.05.2025 § 22 

Kirjastotoimenjohtajan ostopalvelusopimuksen päätyttyä, kirjaston johtaminen on tarpeen järjestellä uudestaan.

Esityksenä on, että  hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta nimeää kirjastovirkailija Sirkka Seppälän vastaavaksi kirjastonhoitajaksi  ja sivistysjohtaja Ira Toppisen kirjastotoimenjohtajaksi 1.6.2025 alkaen. Sirkka Seppälälle maksetaan 20 prosenttia  ja Ira Toppiselle 10 prosenttia kirjastotoimenjohtajalle maksetusta palkkiosta (1230,94 euroa),  lisääntyneiden vastuiden johdosta. Tämän järjestelyn myötä kirjaston johtamiskustannukset laskevat 70%.

Vastaavan  kirjastonhoitajan tehtävään kuluu kirjastopalveluiden suunnittelua, organisointia ja kehittämistä yhteistyössä kirjaston muun henkilökunnan kanssa.

Kärsämäen kunnan hallintosäännön mukaisesti kirjastotoimenjohtaja päättää

  1. tilapäisen ja määräaikaisen henkilökunnan ottamisesta

  2. alle 10 000 euron tavara ja palveluhankinnoista

  3. kirjaston aukioloajoista

Kirjastotoimenjohtajalta vaaditaan yleisistä kirjastoista annetun lain 1492/2016 17 §:n mukaisesti virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. Sivistysjohtajalla on tehtävään vaadittava kelpoisuus.

Esittelijä sivistysjohtaja Ira Toppinen

Päätösehdotus Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta nimeää kirjastovirkailija Sirkka Seppälän vastaavaksi kirjastonhoitajaksi ja sivistysjohtaja Ira Toppisen kirjastotoimenjohtajaksi 1.6.2025 alkaen. Sirkka Seppälälle maksetaan 20 prosenttia ja Ira Toppiselle 10 prosenttia kirjastotoimenjohtajalle maksetusta palkkiosta (1230,94 euroa), lisääntyneiden vastuiden johdosta. Lautakunta pyytää kunnanhallitusta muuttamaan kirjastovirkailijan nimikkeen vastaavaksi kirjastonhoitajaksi ja nimeämään sivistysjohtajan kirjastotoimenjohtajaksi.

Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.

Khall 19.05.2025 § 95  

29/01.01.00/2024  

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan käsittelyn mukaisesti.

Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kirjaston johtamisjärjestelyt 1.6.2025 alkaen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan ehdotuksen mukaisesti.