Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
Esityslista 05.05.2025/Asianro 28


Confidential 

Nuorisoavustukset 2025

 

HYTEltk 05.05.2025     

62/02.05.01.00/2025  

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on varannut vuodelle 2025 avustusta järjestöille nuorisotyöhön 11 000 euroa. Avustustoiminta on harkinnanvaraista ja kohdennettua. Avustus myönnetään kuluvan kalenterivuoden toimintaan.

 

Nuorisolain (1285/2016) tarkoitus on edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia, tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä ja yhteisöllisyyttä sekä nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa. Nuorisoavustusta maksetaan paikallisten nuorisoyhdistysten tai muiden yhdistysten sekä nuorten itsensä järjestämään nuorisotoimintaan.

 

Lautakunta on päättänyt avustusten myöntämisperusteista 13.02.2023/§4 ja ne on julistettu haettavaksi internet-sivuilla ja Kaiku -kuntatiedotteessa.

 

Määräaikaan 15.04.2025 mennessä ovat hakeneet seuraavat yhdistykset;

 

Kärsämäen 4H-yhdistys ry     16 000 eur

Kärsämäen yrittäjät    4 000 eur

Sydänmaan kyläseura    1 000 eur

 

Hakemus ja sen liitteet on nähtävänä kokouksessa.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Ira Toppinen

 

Päätösehdotus Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta myöntää nuorisoavustusta;

Kärsämäen 4H-yhdistys ry     9 000 eur Kärsämäen yrittäjät                                           1 000 eur Sydänmaan kyläseura                                           1 000 eur 

Avustus tulee käyttää vuoden 2025 aikana ja avustuksen saajan on toimitettava lautakunnalle kirjallinen selvitys avustuksen käyttämisestä sekä tiliselvitysraportti kuitteineen 15.04.2025 mennessä.  

 

Päätös