Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.02.2025/Pykälä 26


Confidential 

Perinnön hakeminen Kärsämäen kunnalle

 

Khall 24.02.2025 § 26  

9/02.07.02/2025  

Valtiokonttori on 16.1.2025 ilmoittanut, että Kärsämäen kunnalla on oikeus  hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Hakemus tulee toimittaa Valtiokonttoriin 11.8.2025 mennessä. Perukirjan mukaan vainajalta on jäänyt jonkin verran rahavaroja.

Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla tai kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle.

Kunnan tulee ilmoittaa jokin hyvinvointiin, terveyteen, koulutukseen, kasvatukseen tai kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- tai liikuntapalveluihin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Valtiokonttori luovuttaa omaisuuden tähän tarkoitukseen. Käyttötarkoituksen on hyvä olla tarpeeksi yleisluontoinen. Hakemusta ei tarvitse muuten perustella eikä omaisuuden mahdollinen luovuttaminen kunnalle perustu tarveharkintaan.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Kärsämäen kunta hakee Valtiokonttorilta 11.9.2024 kuolleen perillisittä menehtyneen henkilön perintöomaisuuden luovuttamista Kärsämäen kunnalle käytettäväksi  hyvinvointiin, terveyteen ja kulttuuriin.

 

Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.