Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärsämäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetustoimen lautakunta
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 48


Työjärjestyksen hyväksyminen

 

Opltk 24.06.2024 § 48  

Hallintosäännön 132 §:n mukaisesti puheenjohtaja johtaa asioidenkäsittelyä ja pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa.

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisinpäätä.

 

Hallintosäännön 133 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai

jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä

käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 

Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin

voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.

 

---

Avattuaan keskustelun puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, ottaako se

käsiteltäväkseen lisälista asian "Koulunkäynninohjaajan irtisanoutuminen /TI”. Opetustoimen lautakunta päätti yksimielisesti ottaa lisälista asian

käsiteltäväksi.

 

Päätös Yksimielisesti hyväksyttiin.