RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.karsamaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 83
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Virkanimikkeen muutos teknisessä toimessa
Khall 02.12.2024 § 180
Kärsämäen kunnan hallintosääntö on päivitettävänä ja päivitetyn hallintosäännön on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alusta. Osana päivitystyötä on keskusteluiden ja selvitysten jälkeen päädytty tarkentamaan kunnan rakennusmestarin virkanimikettä vastaamaan käytännössä hänen suorittamaansa tehtävää ja tehtävänkuvausta.
Nimikemuutos virkanimikkeeksi tekninen johtaja ei tässä vaiheessa aiheuta palkkausmuutosta eikä tarvetta tehtävien vaativuuden arviointiin, jotka suoritetaan tarvittaessa myöhemmin erikseen hallintosäännön muutoksen jälkeen. Rakennusmestari Ilkka Saari on ilmaissut suostumuksena virkanimikkeen muutokselle.
Hallintosäännön 32 §:n mukaan valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.
Esittelijä kunnanjohtaja Juho Jukkola
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto muuttaa virkanimikkeen rakennusmestari nimikkeeksi tekninen johtaja 1.1.2025 alkaen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Valt 11.12.2024 § 83
146/01.01.00/2024
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |